lauantai 6. helmikuuta 2010

Matematiikkajuhlat -kuvia-

(kuvat saa muuten isommiksi klikkaamalla)

-Matematiikkajuhlien 1. päivä-

Tästä kaikki alkoi. Oli voitokas ja osittain myös innokas olotila, kynät teroitettuina valmiina ratkomaan suuria geometrisia mysteerejä.


Tässä, saanen esitellä on puolestaan matemaattinen kuningatar, joka alati valvoi laskemistamme.



Kuten näkyy, aluks me tavallaan jopa laskettiin...

Mutta sitten... hupsista.


Tässä kohtaa alkoi laskuinnotomuuden suuri vallankumous ja jediritarit vaipuivat hypergineettisen epätoivon valtaan. Sitten keksittiin suuressa inspiraationpurkauksessa esimerkiksi jeditervehdys ja ihanat jedi-identiteettimme Nothing ja Something. Näistä oli pakko tehdä paidatkin siinä luovuuden puuskassa...



Sitten iski nälkä ja jedit alkoivat kokkaamaan. Oli muuten hyvää ruokaa, pakko sanoa.


Tää kuva kuvaa jokseenkin hyvin sitä tärähtänyttä ja yltiöväsynyttä tunnelmaa, mikä jedien leirissä vallitsi tässä vaiheessa iltaa. Kello taitaa olla jotakin seittemän pintaan, ja matematiikan suhteen on luovutettu jo useaan otteeseen.


Ei me koneella oltu ollenkaan tai mitään...


Tähän väliin on kerrottava, että Jedit lähtivät vierailemaan eräillä syntymäpäiväjuhlilla, ja palasivat vasta öiseen aikaan. Seuraavat otokset on sitten niistä tunnelmista sillon keskellä yötä kun on päästy takaisin...



-Seuraa sikeää nukkumista ja seuraavan päivän matemaattisiin koetuksiin valmistautumista-

-Matematiikkajuhlien 2. päivä-

-Aamu saapuu ja matematiikka odottaa-
... miks ensimmäiset kuvat koko päivältä on koneesta ja ruuasta? No kuitenkin, ensin laskettiin, sitten tehtiin ruokaa ja päiviteltiin blogia.




Käytiin sitten kävelylläkin erään jedineidin kanssa, ja sovittiin hänen tulevan tänne meidän seuraksemme myöhemmin samana päivänä. Sitten palauduttiin jälleen matematiikan ihmeellisen maailman pariin, joskaan siitä ei valitettavasti ole kuvia todistusaineistona. No, kuitenkin, myöhemmin tämä jedineiti saapui seuraamme, ja me vähän Somethingin kanssa laittauduimme häntä varten... muovipussit on muuten hyvin epämukavat housuina...



Mun on pakko mainita tähän väliin, että Something on ehkä suloisin jedi ikinä, mä rakastan näitä kuvia, kun se on niin lutunen lapsonen...


Joskus on sitten pakko kokeilla sellaisiakin vaatekappaleita, joita ei ehkä pitäisi laittaa päällensä.. ei sillä että kyllähän paljettitopit on kamalan imartelevia asuvalintoina...



Näihin tunnelmiin taitaa loppua kuvat matematiikkajuhlien toiselta päivältä.

-Matematiikkajuhlien 3. ja viimeinen päivä-


Tässä kohtaa Something ilmeisesti vaihtaa sekä konetta, että sohvaa, koska kummassakin kuvassa on Something, eikä näiden välillä turhan montaa otosta ole otettu, kuitenkin, tämän kuvan laitoin tähän ihan vaan näyttääkseni kaikille, kuinka helposti miniläppäreitä voi soveltaa oudompiinkin datausasentoihin.


Siihen taitaa loppua kuvat hienoilta matematiikajuhliltammene. Toivottavasti nautitte, eikun tietenkin te nautitte.

Nothing kiittää ja kuittaa

-Nothing-

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti