torstai 16. joulukuuta 2010

Loogiikkaa, lukuteoriaa, juuri- ja logaritmifunktioita

Kun löytää itsensä hakkaamasta päätään matematiikan vihkoon, jonka seurassa on viettänyt jo lähes kolme seitsemänkymmentäviisiminuuttista saman päivän aikana, voi varmaan todeta... No olen liian väsynyt toteamaan mitään. Paitsi etten pidä derivaattafunktioiden pyörittelystä. Etenkään jos niissä on kovasti juuria ja rumia potensseja. Geeäx ei pyöri oikeaan suuntaan ja minulla on liikaa numeroita. Liikaa ja liian vähän kaikkea. Ja pään osuessa hiljalleen vihkon ruudulliselle sivulle kuuluu hiljainen toistuva tum tum tum. En vaan jaksa yrittää osata.


Iloisempaa asiaa! Toinen matematiikan kurssi on mukava! Kerrassaan ihana! (ihan oikein... on meillä kaksi kurssia matikkaa samassa jaksossa.) Maa11, Logiikka ja lukuteoria. Kuvitettu kirja ja paljon sadunomaisia tehtäviä. Kaikki mitä pieni matemaattinen jedi voi jouluksi toivoa!

Loppukevennys logiikan tehtävien parista:

"Harrastelijasalapoliisi Marvola on taas Peräkylän Patruunan vieraana. Joku on kaatanut koiranruokaan pippuria. Tiedetään, että rikokseen ovat syyllistyneet Antero tai Bengt, yksinään tai yhdessä. Peräkylässä syylliset  valehtelevat aina ja syyttömät puhuvat totta. "Me olemme molemmat syyllisiä", tunnustaa Antero. "Jaaha, tapaus on selvä koska...", aloittaa Marvola, mutta samalla koira aivastaa eikä nimismies Neuvonen kuule mitä Marvola sanoo. Auta nimismiestä."

keskiviikko 8. joulukuuta 2010

UUSI JAKSO!

Heheeeei!!

Uusi jakso on alkanut ja kaksi kurssia matematiikkaa alkanut! Kyllä! Kuulit oikein! Tässä kuussa matematiikkaa on tarjolla yhden kurssin sijasta kaksi! Upeaa! Mikä mahdollisuus!
Tässä jaksossa meitä ilahduttaa logiikka ja lukuteoria, sekä ihanainen kurssi juuri- ja logaritmifunktiot.
Voi tätä onnea!
Ei vaan jos ihan rehellisiä ollaan niin toi logiikka juttu ei vaikuttanut kovinkaan kamalalta ja eka tunti sujui yllättävän iloisissa merkeissä. Nooo katsotaan tässä että mihin joudutaan. :D

LASKUROHKEUTTA!

-SOMETHING-

Edit: Logiikka ja lukuteoria kirjassa on kuvia !!! Siis ihan todella kuvia matematiikan kirjassa! Pitkän matematiikan kirjassa! Ja paljon!!! Paljonpaljon kivoja piristäviä kuvia! Mahtava kurssi tulossa epäilemättäkin! Voimaa ja uskallusta teille! -Nothing-

sunnuntai 21. marraskuuta 2010

Jedillinen uskallus!

Muistan täten ilmoittaa teille kaikille että minä, kanikammoinen matemaattinen jedikäs, uskalsin tänään silittää aivan itse suurta matemaattista jedikania!!!

Jedikanien voimaa teille kaikille
EVERYTHING

rauha

Matemaattiset koettelemukset ovat ohi ja nyt on aika High School Musical kolmannen. <3

-Nothing-

Universumin kiiruhtaminen

Se olen minä, vieraileva tähtí Everything!

Jeditovereillani ei ole oikea asenne matikkajuhliin. Matematiikan laskemisen tulisi olla rentoa ja rauhallista. MUTTA SE ON VÄÄRIN. Silloin lasketaan kun osataan. Ja silloin lasketaan paljon ja nopeasti!

Olen myös tullut tulokseen, että laskurohkeus on täysin riippuvainen laskuseurasta. Ilman sopivaa laskuseuraa ei ole myöskään laskurohkeutta. Tästä siis täysin johtuu huono koemenestykseni. Kokeessahan olen täysin omillani täysin ilman jedillistä tukea.

Lakurohkeutta toivotellen Everything!


Something täällä mooooi!!!!

Rennon letkeästi on sujunut tämän aamun laskennot!
Everythingillä on erittäin raivokas suhtautuminen matematiikkaan. Minä ja rakas toverini Nothing suosimme sellaista hidasta letkeää ja verkkaista tapaa. Nyt laskua sekoittaa valtaisasti musiikki. Täytyy päästä SHEIKKAAAAAAA!!!!!!!!


-SOMETHIIIIIING!!!-

Nothing täälä tervehdys. Matemaattinen laskutuokiomme on saavuttanut ensimmäisen välietappinsa. Nostalgiatarkoituksista ostamani Metrostationin levy on laitettu cd-soittimeen ja äänet täysille. NYT TANSSITAAN, ILO ON SUURI!!!!

Everything on iha kiva.

-Nothing-

lauantai 20. marraskuuta 2010

Matikkajuhlat päivä yksi

 MATIKKAJUHLIEN ENSIMMÄISEN PÄIVÄN VIRALLINEN KUVAPOSTAUS

Saanen esitellä arvoisat jediritarit...
-Nothing-


ja -Something-



 Vieraileva tähti joka myös megamanina tunnetaan...


Matematiikan kieltä


 Ruokaa joka onnistui enemmän tai vähemmän..

 (no ei se oikeasti ole meidän ruoka tuossa kuvassa....)

 Itseensä tyytyväinen Something


 Ja sisarelleen puhelimessa puhuva enemmän tai vähemmän surumielisen näköinen Nothing



- Terveisiä derivaattamaasta- 

-Nothing-

Matikkajuhlat ja ähky

Ruokaa... paljon paljon paljon hyvää ruokaa. Liikaa ruokaa, ähky. Tuntuu että masu poksahtaa ja aivoissa kaikki liike on hidastettua.

Matematiikkajuhlat ovat lähteneet käyntiin kaikinpuolin voitokaasti. Olemme saaneet kuusi tehtävää laskettua, joista viisi täysin vaivatta oikein! Olemme parhaita, maailman huipulla, täydellisiä.

- Nothing -

OOOOO!!! Voima ja natchopata virtaa suonissani!

Laskeminen on sujunut mahdikkaasti. Voitonriemu on valtava. Enään neljä tehtävää ja tämän päivän uurastus on ohi!!!
Ilomme on suui.

-Something-

torstai 18. marraskuuta 2010

tarina matemaattisesta kuolemasta

video

Ruotsi, derivaatta ja ylpeän tuskainen jediritari


 Kuvassa Something. Minun, Nothingin, taiteellinen näkemys pitkän matematiikan opinnoista. Tai oikeastaan kuviksen työ, mutta sanoma pysyy samana. Tuttu tunne?

Lopetan lukion ja muutan vuorille filosofoimaan. Ehkä laamoja kasvattamaan. Ehkä nuudelia syömään. Tai ehkä rupean sosiaalipummiksi. Tai ehkä vain tyydyn osaani tässä maailmassa. En osaa ruotsia, mutta ketä se muka haittaa. Oikeastaan ainut asia jonka takia vuodatan ruotsin opiskelusta matemaattiseen blogiimme on yksi numero yhdessä paperissa. Pistäähän se toki hiukun vituttamaan kun kirjoittaa 120 sanaa vihkoon, taivuttaa ja suomentaa ne, lukee ja pänttää niitä useaan otteeseen ja lopulta sanakokeen alakulmassa komeilee kaunis 5½. En osaa ruotsia, mutta miksi pitäisikään, voin aina pistää kaverin kertomaan avuttomalle kielitaidottomalle ruotsalaiselle missä on lähin kahvila. Ja osaanhan minä yhden tarpeellisen lauseen: Var kan man växla pengar? Ei ole mennyt opinnot hukkaan.

Mutta palataakseni matematiikan pariin, olemme edenneet huumaavan jännittävällä maa7 kurssillamme derivaatan sovellustehtäviin. Rakastan sovellustehtäviä. Itkuparkuraivo -kohtauksetkin menevät mukavasti siinä siivellä kunhan välillä saa nauttia aidosta ymmärtämisen ja oivaltamisen ilosta. Ja tietenkin kaikki ovat tuttuja sen faktan kanssa, että tulos voi aina heittää kahdella tai kolmella (tai muutamalla nollalla) kirjan takaosan vastauksesta ollen silti täysin oikein. Jedillinen toverini Something ei tosin ole lainkaan niin kiintynyt sovellustehtäviin kuin minä, mutta saa nähdä muuttuuko tämä viikonloppuna edessämme häämöttävien vääjäämättä lähestyvien matikkajuhlien aikana. Tällä kertaa matikkajuhlille taitaa saapua myös vieraileva tähti, nimittäkäämme häntä Everythingiksi.

Ja lopulta viimeiseen asiaan, eli siihen koko tekstin pointtiin, asiaan joka sai minut kirjautumaan sisään blogiin ja aloittamaan tämän tekstin. Minä, Nothing, pienistä pienin matemaattinen jedisoturi, oikeuden ja rauhan puolustaja, derivaattain toveri, olen ylittänyt itseni, rikkonut universaaleja galaktisia rajoja. Minä olen käynyt laskemassa tehtävän taululle! Eikä tässä vielä kaikki! Olen myös viitannut kolme kertaa! Kolme kokonaista kertaa yhden kurssin aikana, kun aiempi saldoni lukion pitkän matematiikan kuuden ensimmäisen kurssin ajalta on puhdas nolla. Tämä jos mikä piristää pientä jediä marraskuun synkkinä iltoina, kun pitäisi lukea ruotsin kokeeseen.

Matikkajuhlia odotellen, laskurohkeutta toivotellen

-Nothing-

sunnuntai 31. lokakuuta 2010

Matikkajuhlat JÄLLEEN

Derivoidaan, eikun ei derivoidakaan, supistetaan lausekkeita ja lasketaan raja-arvoja. Kaikki on kivaa niin kauan kunnes tehtävänanto sisältää sanat funktion jatkuvuus, tai jotain vastaavaa ja samaa tarkoittavaa. Mikä jatkuvuus o.o mitä se tarkoittaa, miten siitä saa tietoa, miten nämä laskut lasketaan? Tässä kohti tulee todeta että koska minä, Nothing ja toverini Something olemme ilmeisesti nukkuneet tunnilla tai keksineet jotain kuuntelemista parempaa aktiviteettia, on nämä tehtävät lähes pakko skipata kokeessa. Huomenna siis. Kokeessa. Keskellä jaksoa. Huoh.

Tai jospa karskillinen jedimaster joskus saapuilisi kotiinsa ja kertoisi meille pienille matemaattisille alkioille hieman tiettyjä faktoja. Jospa oppisimme jotain? ...tai sitten ei.

-Nothing-

sunnuntai 10. lokakuuta 2010

läksyrohkeudesta?

Laskurohkeus on ehkä aina korkealla, iskostuneena meidän kaikken sydämiin ja mieliin, mutta entäpä sellainen asia kuin läksyrohkeus. Läksyrohkeudeksi kutsukaamme sellaista jedillistä ominaisuutta, joka saa pienet matemaattiset alkio-oliot rientämään innolla matematiikankirjojensa ja laskintensa luokse jopa sunnuntai-iltana.
... mutta luulen että se on vain urbaani legenda.

Läksyrohkeutta kaikille... pitäkää nyt edes se laskurohkeus ylhäällä :)


-Nothing-

torstai 23. syyskuuta 2010

voima!

Kaikki tehtävät tehty! VOIMA! Puolet ehkä sisäistetty ja niistä puolet laskettu oikein! VOIMA!

ouuuuu

HYVIN VÄÄRÄ VASTAUS! 

Kuinka voi joka tehtävä, joka tehtävä, mennä väärin kun puuttuu toistokoe jostain välistä? ÄYYYYY en pidä toistokokeesta nyt sitten voisi tulla se itkupotkuraivari! Ja Somethingin silmässä on pupu eikä se tunnu kuulema mukavalta. MUTTA! Positiivista on että on enää yksi kertaustehtävä jäljellä! (Vai onkohan sittenkään positiivista kun tehtävät olisi kai ajanmyötä auttanut oppimaan jotakin?)

KUOLEMA

YMMÄRRYS ON KADONNUT!
TUSKA ON SAAPUNUT!
VEIKKO-TEHTÄVÄN LÄMMIN TUTTAVUUS ON POISSA!

Kivasti laskin tässä laskuja. Yritin siinä ratkaista parhaani mukaan tehtävää. Alku näytti hyvältä ajattelin kappas! Näin tämä menee jee jee kunnes pieni kurkkaus kirjan takaosaan ja BUUUM! Kaikki mihin olin uskonut! Luottanut! KAIKKI oli POISSA! MITÄ VI***A!!!!??? EI KYLLÄ OLLU SINNE PÄINKÄÄN! Kirja takaosa paljastaa hämmentävän lausekkeen 1-(1-p)ponenssiin miljoonia kertaa neliöjuuria jaettuna äksilä ja normaalijakaumilla!!!!!????? MITÄÄÄÄÄÄ???? EI TAJUA???
Ei kyllä ole mitään aavistusta miten kokeesta selvitään.
Laskurohkeus on poissa!
TUSKA.
SURU.
MURHE.
IKUISUUS.
AIKA.
JA AVARUUS.
TYHJYYS.


-something-

Liian vähän Veikkoja ja raivo

Tehtävän vastauksena saimme liian paljon veikkoja, kun todellisuus oli karuakin karumpi, todennäköisyydet Veikosta isoisänä ovat aivan liian pienet. Miksi positiivisesta asennoitumisesta Veikkoihin rangaistaan väärillä vastauksilla. Perinjuurin kurja olotila. Epäilen että pian on saapuva suuri itkupotkuraivari, sillä toistokoe ei ehkä mahdu pieneen mieleeni ja jotakinylijonkin jutut ovat myös hiukan turhan monimutkaista käsiteltävää tälle jedisoturille. Laskurohkeuden romahtaessa Veikkotehtävän seurauksena, turvaudun viimeiseen ilonaiheeseen, valoon synkän tunnelin päässä... enää vajaa sivullinen tuskaa ja epäonnistumista, kunnes... kunnes voin rauhassa unohtaa kaiken melkein oppimani ja vaipua unen sekä valvetilan välimaastoon omaan matematiikattomaan maailmaani.

Ottakaa oppia ja lukekaa läksynne, iloitkaa matematiikasta ja koittakaa osata joskus jotakin. Epätoivoisin terveisin:

-Nothing-

VEIKKO-TEHTÄVÄ

Lasketaan tässä Veikko- tehtävää.
Meillä on tässä A= seurueessa vähintään 2 Veikkoa ja A:n komplementti= yksi tai ei yhtään Veikkoa.
Lasku into on mitä suurin. Nimi Veikko herättää kaikissa suurta sympatiaa ja luo tehtävälle positiivista energiaa. Hyvin kiva on Veikko tehtävä. Menee aika varmasti oikein!

-SOMETHING-

MATIKKAJUHLAT OSA 2

P(PUUTALO)=27.YKSYKSYKSYKSYKSYKS!!!!


VOIMA ON KANSSAMME!

(puu kaatuu talon päälle 27% todennäköisyydellä kaatuessaan satunnaiseen suuntaan ja tämä on tosi sillä laskimme sen juuri ja se meni oikein! -nothing-)

Laskurohkeutemme on suurensuuri!
Olemme taistelleet kohta kaksi sarjaa mahdillisen hankalia tehtäviä!

sunnuntai 19. syyskuuta 2010

VOIMAAA!!!!

MATIKKAJUHLAAAAAAT!!!!!!!!


Voitokkaasti ovat käynnistyneet suuret matikkajuhlat!!!!!!
On niiiiiiiiin mahtavaa!!!!!!!!
Ollaan laskettu jo nyt eka sarja ja kaikki oikein! (paitsi vika ku oli kakka siin oli kolmioita ja pinta-aloja ja minuutteja ni ei yhtään hyvä ole ei)
Ollaan vaan niiin parhaita!!!
Nyt tehdään ruokaaa NOMNOM 8)
HFUHERUHHFRE
NYT KIRJOTTAAA SUURI JEDIYSTÄVÄ!


-SOMETHING-

MAHDILLINEN OLOTILA! Allergia iskee tyttöjenillan jälkeen mutta tämä ei lannista rohkeita jedininjattaria! Tehtävät onnistuvat ja elämä hymyilee kaikinpuolin. Ruoka valmistuu hitaasti mutta varmasti. Matematiikan laskeminen sunnuntaisin on täten todistetusti kaikkein parasta aktiviteettia, suosittelen sitä ehdottomasti lämpimin mielin teille kaikille :)


-Nothing-

sunnuntai 12. syyskuuta 2010

VOIMA!

Upeeta mahtavaa!!!
Nyt ette kyllä usko!!!!
Tää tapahtu... Öööö perjantaina!
Matikantunnilla oltii ja chillattii ja tuli aika mennä tekee läksyjä taululle.
Meillä aina sillälailla huudellaan että mitä ei osattu.
Ja sitten joku uus että tehtävä 9743657846 b (en muista oikeeta tehtävänumerooo)
Ja katoin sitten siinä kivasti mun vihkoon ja KAPPAS!
OLIN OSANNU SEN KOTONA IHAN ITTE <333
Ja viittasin ja menin taululle ja tein sen ja WOOOOO
OIKEIN MENIII <3333

OON NIIN MATEMAATTITIIIIIINEEEN <333


SUURTA LASKUROHKEUTTA YSTÄVÄT!


-SOMETHING-

Matemaattisia videoita

video

Videomateriaalia matematiikan opiskelusta.


video

keskiviikko 8. syyskuuta 2010

VALOKUVAUSTA

"Vilma roikkuu auton ikkunasta. Hän yrittää saada kuvaa taivaasta. Vilma heittää kameran vahingossa ikkunasta. Kamera hajoaa 5%varmuudella osuessaan asfalttiin. Vilma heittää kameran ulos ikkunasta seitsemän kertaa. Millä todennäköisyydellä kamera hajoaa juuri seitsemännellä heitolla?"


Matkasimme Hämeenkoskelta Lammille 8.9.2019 klo 21.00


-SOMETHING-

perjantai 3. syyskuuta 2010

MATEMAATTINEN VIIKKO

Tässä olisi vähän kuvaa kuluneen viikon erittäin matemaattisilta matikan tunneilta.
Nopea tilanne päivitys itse opiskelujen kulusta: en tajua mittän, laskut menee väärin, koe lähestyy, vituttus kasvaa HEI ANTEEKS MUT MUSTA EI TUU TODENNÄKÖSYYSMATIKKAJEDIMASTERRITARININJA!


kuvia siiiiis:

Matikan tunnin eväät.


Namnam


rrrrrrrrr


Hyvin asiallista


Majava-ilme :'D


:D


hämmentäääääkö???


Näin matemaattinen viikko tälläkertaa.
Liittykääpäs toki facebook ryhmään!!!

keskiviikko 25. elokuuta 2010

HYVÄN MIELEN VIIKKO

Jatkuva tykyttävä päänsärky ja matematiikan läksyt muodostavat lähes mahdottoman yhtälön, jonka ainoastaan suurimmat ja mahtavimmat jedisoturit kykenevät ratkaisemaan.

Tahdoin vain jakaa tämän kanssanne, ei sitten puhetta siitä lukeutuuko allekirjoittanut edellämainittuun ryhmään.

-Nothing-

maanantai 23. elokuuta 2010

Kuvaa matemaattisilta tunneilta

Ja jälleen on tunti takana matematiikan ihmeellisessä maailmassa.
Todennäköisyys laskentaa edelleen pakerramme.
Tänään meni vähän huonosti tunnilla ei oikein aivot pelannu. Tässä vähän kuvaa tämän päivän tunnilta sekä yhdeltä aikaisemmalta matematiikan tunnilta. Nauttikaa!


Taitaa olla ihan ekalta tunnilta uuden matikanvihon esittelyä :)

Eväät pitää olla!
Niin no...
Kehittävää
Virallinen laskin pose
MATEMATIIKANVOIMA
Oon oikeesti ahkera oppilas.
Keksin mitä aika on.
:)
Sekuntit sillee suhaa paikasta toisee ja sit ku ne vaihtaa paikkaa syntyy aikaa tunti on niiku  60! :)

"Laske vaikka kuinka monee eri järjestyksee tän tunnin viimeset minuutit voi järjestää!"

Kiitän.

-SOMETHING-

torstai 19. elokuuta 2010

Las Vegas ja mitävittua?

Puolensivun mittainen tehtävänanto, useita minuutteja tiedon sisäistämiseen pyrkimistä ja täysin ymmärtämätön olotila!

"Käytä hyväksesi ns. eloonjäämislukuja ja laske vakuutusmaksun vähimmäismäärä" OKEI MITÄIHMETTÄ? Jos on vaivauduttu jauhamaan paskaa ja pohjustamaan tehtävää puoli sivua niin miksein johonkin väliin oltaisi voitu ympätä tietoa siitä mitä tarkoittaa 'vakuutusmaksun vähimmäismäärä'?? Tahtoisin tietää miksi mun pitää tietää nämä asiat? EI KIINNOSTA KIITOS!

Osaisin varmasti teoriassa laskea tämän muttakun helppo lasku on tarvinut väkipakolla venyttää helvetin pitkäksi ja aivan liian vaikeaselkoiseksi minun pienille aivoilleni! Tässä ei nyt auta minkäänmaailman jedilliset voimat eikä edes maolin mahti ole tukenani kun en osaa lukea suomenkielistä lausetta. Vakuutusyhtiön oletusarvot ei jaksa kiinnostaa, ostan jokatapauksessa vakuutuksia tulevaisuudessani.

kiitos. aamen. luovutan.

PS. Todennäköisyyslaskennan kurssin opintoretki Las Vegasiin on aika mahti-idea! Tosin ei ehkä kovin toteutuskelpoinen, tästä syytämme ainoastaan hämeenlinnaa (jota voi syyttää kaikesta) ja ehkä jotakuta todella rikasta miljonääriä joka ei halua tukea hienoa hankettamme! Olisihan se hienoa todeta käytännössä kuinka niitä oletusarvoja oikein sovelletaan!

-Nothing-

keskiviikko 18. elokuuta 2010

HAA!!!!
















HAA TÄÄLLÄ TAAS!!!!

Koulu.
Uusi vuosi.
Uudet matematiikan kurssit.
Tulevat matikkajuhlat kaukana tulevaisuudessa!

Noniin nyt sitä ollaan päästy takaisin koulun penkille kesän jälkeen.
Innolla odotamme kaikkia kuutta matikan kurssia jotka pääsemme opiskelemaan tulevan vuoden aikana!
Voi tätä riemua!
Ensimmäinen kirja kirja numero 6 on jo korkattu ja aiheena on TILASTOT JA TODENNÄKÖISYYS <3
Tähän väliin täytyy myöntää että näiden ensimmäisten... mm... kolmen tunnin aikana olen tippunut kärryiltä melko lahjakkaasti. Olin yhden tunnin valitettavasti poissa ja tänä aikana ilmeisesti paljastettiin joitain suuria matemaattisia salaisuuksia jotka jäivät nyt sitten minulta kuulematta ja olen ulkona hyvin monessa tehtävässä.

Tarvoin tuossa läksyjä ihanaiset kuusi tehtävää...
Eipä tainnu mennä ku yks tai kaks oikein...
Ehkä jedivoimat on vähän kesä terässä!

Mutta pidemmittä puheitta! Innolla takaisin matematiikan maailmaan!
Toivottavasti seurailette seikkailujamme vielä tämänkin lukuvuoden ajan!!!

MATEMAATTISIN TERVEISIN

                 -SOMETHING-

perjantai 28. toukokuuta 2010

Kokeet ja kesä ja puffff

Kokeet on tehty ja pieniruutuiset konseptit haudattu koulukirjahyllykön taaimmaiseen nurkkaan. Piiloon, niin että nyt on hyvä olla ja unohtaa jokainen vektori, jokainen kulmanpuolittaja, kosinlause, toisen asteen yhtälön ratkaisukaava ja x,y,z koordinaatisto. Ei enää matematiikan laskemista ennen ensi syksyä!

♥ VAPAUS ♥

Päivitystä tulee todennäköisesti ainakin ensi viikolla, kun luvassa on pelätty kokeenpalautustuokio. Ehkä kesällä pistää matematiikkamehiläinen ja sitten katsellaan maailmaa origosta ja kirjoitellaan blogia. Tai sitten ei... saa nähdä. kesä kesä kesä kesä kesä  kesä ♥

Oikeasti kokeet menivät  minun osaltani ihan mallikaasti, tosin kyllä kertaustehtäviä rustatessakin oli jatkuvasti osaava olotila, mutta vastaukset eivät oikein muistuttaneet oikeita vastauksia. Kokeet menivät siis joko huonosti tai todella hyvin, palaillaan.

-Nothing-

keskiviikko 26. toukokuuta 2010

MAHTITUSKAAAAAA!!!!

EI IKINÄ OO OLLU NÄIN TUSKAAA!!!!!!!!
Ihan oikeesti en ooo ikinä ollu näin pihalla koe alueesta!!!
En ikinä!! Siis mitä vittua??
 Jotai mediaani vektoreita ja kulmia ja kaikki menee osii ja leikkaa tasoja ja tasoillaki on jotai vektoreita ja sit pisteitä saa ku lisäilee jotai i:tä ja j:tä ja MITÄ HELVETTIÄ????
Ei kyllä mitään käsitystä mistään.
Paljon on menny laskuja väärin hyvin vähän on mennyt oikein.
Onko väärin jos saa nelosen??

-SOMETHING-

ALAS VEKTORIT!

Tämä jediritari ei oikeasti halua nyt laskea. Edes pirates of the caribbean taustamusiikki ei auta, hakataan vektorit alas! VEKTORIT POIS VALLASTA!

piristävä laama:


-Nothing-

N: "Laitetaan tähän Å ni sulla on edes hauskaa."

Aggressioni vektoreita kohtaan ovat sanonkuvaamattomia. Kaikki menee vääräänsuuntaan ja jotenkinpäin vinksahtaneesti kenties jopa kaareutuen vaikka niiden todella pitäisi olla kovin suoria. Laskut eivät etene ja itkupotkuraivarit saapuvat kyläilemään alati. OA vektorimme on väärin, siinä pitäisi olla s ja t. Meillä ei ole yhtään muuttujaa ja koko lasku pitäisikin laskea oikeasti pistetulon avulla. Miten vitussa siitä kokeesta pitäisi päästä läpi, jos aloittaa laskemaan jokaista laskua väärillä kaavoillakin? Kai ne laskut oikein menisi jos ajatusmaailma kiepsahtaisi johonkinsuuntaan ympäri niin että yhtäkkiä jedilliset voimat valaisivat elämäni ja ymmärtäisin edes jonkin vektorin tai laskun tarkoituksen? missä on pointti???

Tosiaan, Something istuu yhtä masentuneena vierelläni vuotaen tuskaansa keittiön pöydälle ja lattialle ja seinille ja kaikkialleeeeee....

Masentunein terveisin, tuskabiisiä kuunnellen
-Nothing- 




sunnuntai 9. toukokuuta 2010

eikai tämä voi olla totta?

Heini sanoo:
 musta on julmaaaaaaaa
 että 0.99999999999.........
 = 1
Vimmu sanoo:
 ei se ole!!!! 
Heini sanoo:
 no mut on se 
 koska 0.9999... = 3 * 0,3333...
 ja se on 3 * 1/3
 ja 3 * 1/3 on 1 !
 niin julmaa !
Vimmu sanoo:
 D:

lauantai 8. toukokuuta 2010

Hmm...

Taidampa failata tämän matematiikan kurssin..
Olimpa tällä viikolla kipeänä ja sitte malli yk kokouksessa.
Ja kun ensimmäistä kertaa saavuin matikantunnille perjantaina ilo oli ylimmillään.
Jänniä viivoja kolmiulotteisessa koordinaatistossa jossa yksi ei suinkaan ole yksi vaan oikealle ja ylöspäin kolme. Vinosti ala vasemmalle yksi on ihan yksi. Helpottava tieto.
Sitten siinä piirreltiin kaiken moisia kuutioita ja bokseja kolmiulotteiseen koordinaatistoon ja merkkailtiin vektoreita jotenki hämysesti ja joka välii hakattii hämysiä kirjaimia kertoimiks. Puolessa välissä esimerkkilaskua olin niin jäljessä kirjotuksesta etten edes vaivautunu yrittää kirjottaa kaikkea mitä taululla luki. Sitten vielä kun eräs jedi toveri huomasin jonkin moisen virheen jedimasterin laskuissa ja ilmeni, että kaikki merkit vinksautellaan hassusti ja numeroita käännellään ympäri ja pyöritellään lattioilla ja sitten heitellään seinille epätoivoni oli niin suuri, että teki mieli itkeä.
En oo vielä yrittäny tehdä matikanläksyjä, enkä edes tiedä uskallanko. Epätoivo valtaa voimattoman jedin mielen. On aika syödä suklaata ja haudata laskin pimeimpään nurkkaan huoneessa. Katellaan sitten uudestaan joku toinen päivä.

Laskurohkeutta keräillessä...

-SOMETHING-

torstai 6. toukokuuta 2010

jaa mikä pitkä matematiikka?

Pitkä matematiikka... välillä tuntuu silti kuin olisi vielä esikoulussa. Sain pienoisen naurukohtauksen tänään, kun tein matematiikan ah niin ihania läksyjä. Tahdon jakaa tämän suloistakin suloisemman tehtävän kanssanne. Ihanaa, että meitä raskaassa työssä uurastavia lukiolaisiakin jaksetaan toisinaan ilahduttaa yksinkertaisilla
keinoilla.

 

179. Mehiläinen ja perhonen katselevat kukkaniittyä ja uskovat kumpikin olevansa origossa. Mehiläisen mielestä päivänkakkara on pisteessä (-4,2,5) ja perhonen pisteessä (-1,-4,2) Molempien koordinaatistossa on samat kantavektorit.
a) Kumpi on lähempänä päivänkakkaraa?
b) Missä pisteessä mehiläinen ja päivänkakkara ovat perhosen mielestä?
c) Mitä mieltä päivänkakkara on tästä touhusta?

Tosiaan... mikä lukio? Mikä pitkä matematiikka? Oikeastaan... mikä matematiikka? Suuren vastausten raamatun, eli kirjan takaosan mukaan vastaukset tosiaan kuuluvat seuraavalla lailla....

a) mehiläinen
b) mehiläinen (1,4,-2)
päivänkakkara (-3,6,3)
c) Hohhoijaa.

piristäviä laskuhetkiä kaikille :)

-Nothing-

sunnuntai 2. toukokuuta 2010

Elämäni ensimmäiset vektorit

Rakkaat lukijat ja satunnaiset selaajat! On koittanut hetki, jota olette kaikki odottaneet jo pitkään! Kuvapostaus lukion pitkän matematiikan viidennen kurssin alusta on valmistunut! Nyt aion julkaista sen tässä nimenomaisessa blogissa. Postaus kertoo siis kuvien, lähinnä skannattujen matematiikan vihkon sivujen, avulla hyvin mielenkiintoisen vektorikurssin alkupuoliskosta. Laskurokeus ei ehkä koskaan ole ollut näin matalalla.

Ja jos joku nyt ei ole vielä tajunnut, niin kaikki kuvat tosiaan isonevat klikkaamallaja suosittelen todella katsomaan ainakin noita vihkosta skannattuja kuvia isompanakin kun niissä on tekstejäkin

Näissä tunnelmissa aloitettiin kurssi



Kurssi on taittunut mukavasti Somethingin piirrellessä minun, Nothingin vihkoon, joten näissä kuvissa tulette tuskin montaa laskua näkemään. Siitä huolimatta niitä on myös laskettu! Jotain on ehkä myös opittu.

Tässä näette kurssin mittaan vihkossa eniten esiintyneen olion, vektori-jedin. 


Joskus ajatukset harhautuvat myös ruokaan....



myös tulevan viikonlopun tapahtumat saattavat hetkittäin herpaannuttaa keskittymisen



Seuraavat kuvat taitavatkin olla jo viime viikon ajalta. Vektorit eivät oikein totelleet minua ja Somethingia...
huomatkaa ihanat tunnelmaa kuvastavat tekstit 
KUOLLUT VEKTORI - HYVÄ VEKTORI


Hirtetty vektori jedi



Sitten saapuivatkin iloiset ajat, vappu tuli ja ilo oli korkeimmillaan myös matematiikan tunnilla. Joskaan vektorit eivät ehkä sujuneet ihan niinkuin olisi ollut tarkoitus. Hippimusiikki raikui luokassa, ja jedit tekivät tehtäviä, jotkut ahkerammin, jotkut hieman epäaktiivisemmin. Saatte itse päätellä kumpaan ryhmään minä ja Something kuuluimme.

'




Kiitän, kuittaan ja toivotan teille suuresti, suuresti laskurohkeutta. 

-Nothing-

sunnuntai 25. huhtikuuta 2010

MATEMAATTISET TUKIOPETUS JUHLAT

Heeeeii kaikille!

Minä Something ja rakas jediritarillinen ystäväni Nothing olemme erään nuoren jediritarin kotona auttamassa häntä matemaattisissa taistoissaan geometriaa ja analyttistä geomatriaa vastaan. Laskut ovat edenneet hyvään vauhtiin. Kohta kaksi tehtävää laskettuna. Yksi oikein. Laskurohkeus on ainakin toistaiseksi hyvin suuri.
Raportoimme tilanteesta lisää laskujen edetessä.

PS.Elämäni ensimmäiset vektorit päivitys tulossa mitä pikimmiten kunhan saamme matikanvihot skannattua :'DD

-Something-

Tähän väliin on pakko iloita. Kaksi laskua on suoritettu täysin oikein uuden jediystävän kanssa. Yksi kolmioden yhdenmuotoisuudesta, ja toinen ympyröiden pinta-alasta. Kyllä se tästä, vaikka jediystävän ilme onkin jatkuvasti yllättynyt, kun hän ei ole kuullutkaan binomin neliöstä tai muista tarpeellisista kaavoista. Teemme somethingin kanssa vuorotellen tehtäviä kannustaaksemme jeditoveria. Ainut rasittava asia on se, että joudumme itsekin kertaamaan kaikenmaailman kosinilauseet.

Laskurohkeus vallitsee syvästi hiljaisessa jedileirissänne. Ninjataan itsemme voittoon!

-Nothing-

maanantai 12. huhtikuuta 2010

Matematiikankoe....

Matematiikan koe on siis nyt ohi. Kuvailen koe tilannetta hyvin tarkasti ja vivahdekkaasti, jotta voisin välittää tunnelmat kokeen suoritus hetkeltä.
Ensinnäkin koko aamun olin aika luottavaisin mielin ja rauhaisa. No sijotuin sitten luokkaan mukavasti viimeiseen riviin melko keskelle ja asettelin tarvikkeet kivasti pöydälle. Sitten kokeet alkoi lähestyä luokan etuosasta ja edelleen tunnelma oli oikein hyvä. Sain kokeen eteeni ja varmoin ottein raapustin nimeni kohtaan NIMI:. Sitten ykköstehtävän pariin. Luin sen ja kappas! Sehän vaikutti oikein mukavalta. Sitten siinä laskeskelin sen tehtävän ja olen aika varma, että oikein meni. Laskurohkeus oli nousussa! Sitten tehtävä numero 2. Oikein kivan oloinen sekin ja hyvin meni! Laskurohkeus oli aivan huipussa!!! Sitten kolmos tehtävä. Alottelin sitä mutta sitten jotenkin tökkäs joten jatkoin eteenpäin ja ajattelin että palaan myöheemin. Juu nelosessa oli sana ympyräparvi joten hyppäsin suosiolla yli. Tehtävä 5. Ihan kivasti. Tehtävä 6... no eipä ollu paljon kehumista. Tehtävä 7 osasin ehkä a kohdan muut meni arvalla. Tehtävä 8 tajusin mitä pitää laskea mutta saatuani neliöjuuren alle 2839 jaettuna 28381918 plus 237 jaettuna 65 laskurohkeus petti! ja nii...Että semmoi koe....
Tuloksia innolla odotellen...

-Something-

sunnuntai 11. huhtikuuta 2010

Kuvapostaus matematiikkajuhlista

Something on poistunut luotani, ja minä, Nothing, olen valinnut teille kauniin kuvasikermän kuvaamaan tämän kertaisten matematiikkajuhlien tunnelmaa. Saimme loppujenlopuksi laskettua jokaikisen laskusarjan, oikeastaan melko voitokkastikin! Olkaa onnellisia puolestamme, toivottavasti teilläkin oli yhtä menestyksekäs sunnuntaipäivä.

Kuvasikermä alkaa siitä hetkestä, kun tylsistyksen huipulla aloimme kokkaamaan. Näin....


ruokaa



ruokaa valmiina
Oli muuten tosi hyvää. Mitä muutakaan voi odottaa kun ohjeeseen kuuluu kolmea eri suklaata, voita, sokeria ja kaakaojauhetta, eikä oikeastaan juurikaan mitään muuta.


Tässä kohti jeditoverini Something taisi tylsistyä hiukan, sillä kasasi huomaamattani jonkinlaisen tornin pöydällä lojuvista tavaroista..... on se hieno, eikös.


Sitten tylsistyin minäkin ja kuvioihin astui datis-kaniini.


Maailmakaikkeuden hienoin muistitikku, (something omistaa tämän) psykologian tunnilla tuunattu.


Lopuksi, kun ilo oli suurimmillaan ja laskut suoritettu, päädyimme tekemään kasvomaalauksia. Seuraavan jediritarin Something taiteili kasvoilleni.


Ja tämä picatchu on minun, Nothingin, käsialaa. Kyseinen taideteos löytyy puolestaan Somethingin naamasta.


Tähän loppuu mahtava kuvapostauksemme. Huomista matematiikankoetta odotellessa...

HYVÄÄ LOPPUPÄIVÄÄ KAIKILLE,

matemaattisin terveisin
-Nothing-